Lapset aloittivat koulutiensä - kaikki itsenäisesti koululaisina. Ekaluokkalaisen reppu tuntui isolta ja vastuu koulumatkan kävelemisestä suurelta, vaikka isosisko osan matkoista kulkeekin samaa matkaa. Sydäntä pysäytti, kun tuli välillä soitto, että oma poika oli kaatunut pyörällä väistäessään kevyen liikenteen väylälle pysäköityä pakettiautoa törmätessään katukiveykseen. Onneksi löytyy Hollolasta auttavaisia ihmisiä, jotka tuovat pojan kotiin asti.
Olen onnellinen, kun lasten koulumatka on vain kilometri, kun on kuunnellut näitä alle 5 kilometrin matkoja. Toisaalta tilastojen mukaan maaseudulla opitaan hyvin nopeasti kulkemaan normaalin liikenteen seassa. Helsingissä tilastot jopa kertovat, että kevyen liikenteen väylät ovat vaarallisia, ja olisi turvallisempaa ajaa nopeasti muun liikenteen seassa.
Mikä näissä suomalaisissa pyöräteissä sitten on vikana, jos niitä on paljon ja ne tuntuu olevan väärässä paikassa?
Vihreät kuntapäivät antoi pyöräilyn kehittämiseen helppoja ratkaisuja, joihin pitäisi satsata: suunnittelun pitäisi lähteä pyörästä liikkeelle ja nopeallakin aikavälillä saa paljon aikaiseksi. Suunnitelmissa ei ole katukiveyksiä, ei liikennevaloja, joissa on nappipainallus, suoria pelkille pyörille tehtyjä väyliä, joissa on kaistat molempiin suuntiin ja kunnon talvikunnossapito. Lastipyörässä lasti on pyörän edessä ja myös lapset voi lastata eteen, niin että pyöräilijä näkee lapset. Suunnittelun pitäisi lähteä siitä, että pyörätie on pääroolissa ja autot joutuu "kiertämään", pyörän pitää olla se nopein ja helpoin vaihtoehto. Myös pyöräparkit, kypärälokerot ja katokset sekä autopaikkojen sijaan rakennetut pyöräparkit taloyhtiöihin edistävät pyörän käyttöönottoa.
Meillä on Hollolassa hyvät runkolinjat pyöräilijälle ja niitä rakennetaan koko ajan lisää. Samoin kauppoihin ja työpaikoille pääsee helposti pyörällä. Usein pyörätie on jopa nopeampi kuin bussi. Keskustaan pääsee nopeasti pyörällä ja talvikunnossapitoonkin on kiinnitetty huomiota. Uusia linjoja rakennetaan koko ajan Kirkolle ja Nostavan suuntaan. Silti satsaus pyöräilyyn saisi olla vielä kovempi. Jos moottoritietä rakentaa pienen pätkän samalla hinnalla kuin satoja pyörätiekilometrejä, niin ELY-keskuksen kannattaisi muutta liikennestrategiaansa pyöräliikenteen suuntaan.
torstai 25. elokuuta 2011
Kesälomilta virkistäytyneenä arkeen
Luovuus lähtee vapaa-ajasta, siitä, että on perheen parissa ja luonnossa. Aivot saa levätä ja toisaalta saa uusia virikkeitä. Meidän perhe suuntasi lomallaan Päijänteen mökkeilyn ja purjehduksen lisäksi Lappiin.
Kansallispuistot Saariselällä UKK-kansallispuistossa, Lemmenjoella, Utsjoki-Kevolla ja Pallaksella sai ajattelemaan eri tavalla. Säät ja luontotyypit vaihtuivat, ja saattoi mennä useampi tunti pitkospuilla, ettei vastaan tullut ketään. Lappi ei ollutkaan karua, vaan väliin mahtui suurimpia lähteitä Siulassa rehevine kasvillisuuksineen ja pitkittäisine harjuineen, Lemmenjoella meander-ilmiötä ja jyrkkiä jokilaaksoja ja vesiputouksia, UKK:n kansallispuistossa monta karua, puutonta "päätä" ja Pallaksella tunturi-Lapin ihmeet.
Teki mieli yhtyä lauluun : Lapissa kaikki kukkii nopeasti. Kukkaloisto ja tunturipurojen puhtaus sekä sopulien määrä yllättivät lapsetkin. Ei tarvinnut kantaa vettä, vaan vesipullon voi täyttää milloin lähteessä, milloin purossa, milloin joessa. Samoin ötökkähatut unohdettiin - niitä ei keskellä heinäkuuta tarvittu samalla tavoin juhannuksena kotoisalla Päijänteellä. Vaikkei kuukkelit tulleet ihan syömään kädestä, kuten luontokeskuksessa luvattiin, niin elämyksiä matkan varrelle silti mahtui.
Joulupukin pajan lisäksi porot kuuluivat Lapin kokemuksiin. Porot olivat omineet osan reiteistä ja teistä itselleen - katsoimme, kun ne juoksivat erään matkailuauton rinnalla useita minuutteja 50 tuntinopeutta. Kuinka porot voivat olla vaaleanpunaisia sarviltaan, kun uudet sarvet kasvavat.
Arcticumissa Rovaniemellä murrevertailun tuloksena totesin ,että kirjoitettu ja puhuttu saamenkieli olivat erilaisia, mutta sen sijaan ymmärsin parhaiten ruijansaamelaisten tarinoita sekä inarinsaamelaisia, eli niitä, jotka ovat olleet eniten suomalaisten kanssa tekemissä. Saamelaiskulttuuri eli Inarin Siidassa ja Kautokeinossa sekä Altassa vahvasti. Kautokeinossa hopeapajasta löysin keskiaikapukuun sopivan keskiaikaisen Maria-korun, mutta pääasiassa korut olivat tehty saamelaiskulttuurin perusteella hääpukuihin ja kansallispukuihin tai tarve-esineistöön. Saamelaiskulttuuri tuntui vielä elävän, kun Kautokeinon kaupassa näki vielä lapinpukuihin pukeutuneita ihmisiä ja jokaisen talon pihassa oli kota.
Lappi oli muuttunut 30 vuodessa yllättävän vähän. Se oli sellainen kuin lapsuudesta muistin, ja sellaisena halusin sen välittyvän omille lapsilleni. Vaikka lapsilla oli välillä kultaa huuhtoessaan Tankavaaralla 30 asteen helle ja Inarin Siidan ulkoilmamuseossa 6 astetta, Kiilopään luontopolulla pitkospuilta tuli paljain jaloin tikkuja, ja huipulta sai pienen raekuuron, niin lapset tykkäsivät. Se synnytti kipinän - etsiä Suomen kansallisia maisemia ja kokea Suomi eri tavalla.
Kansallispuistot Saariselällä UKK-kansallispuistossa, Lemmenjoella, Utsjoki-Kevolla ja Pallaksella sai ajattelemaan eri tavalla. Säät ja luontotyypit vaihtuivat, ja saattoi mennä useampi tunti pitkospuilla, ettei vastaan tullut ketään. Lappi ei ollutkaan karua, vaan väliin mahtui suurimpia lähteitä Siulassa rehevine kasvillisuuksineen ja pitkittäisine harjuineen, Lemmenjoella meander-ilmiötä ja jyrkkiä jokilaaksoja ja vesiputouksia, UKK:n kansallispuistossa monta karua, puutonta "päätä" ja Pallaksella tunturi-Lapin ihmeet.
Teki mieli yhtyä lauluun : Lapissa kaikki kukkii nopeasti. Kukkaloisto ja tunturipurojen puhtaus sekä sopulien määrä yllättivät lapsetkin. Ei tarvinnut kantaa vettä, vaan vesipullon voi täyttää milloin lähteessä, milloin purossa, milloin joessa. Samoin ötökkähatut unohdettiin - niitä ei keskellä heinäkuuta tarvittu samalla tavoin juhannuksena kotoisalla Päijänteellä. Vaikkei kuukkelit tulleet ihan syömään kädestä, kuten luontokeskuksessa luvattiin, niin elämyksiä matkan varrelle silti mahtui.
Joulupukin pajan lisäksi porot kuuluivat Lapin kokemuksiin. Porot olivat omineet osan reiteistä ja teistä itselleen - katsoimme, kun ne juoksivat erään matkailuauton rinnalla useita minuutteja 50 tuntinopeutta. Kuinka porot voivat olla vaaleanpunaisia sarviltaan, kun uudet sarvet kasvavat.
Arcticumissa Rovaniemellä murrevertailun tuloksena totesin ,että kirjoitettu ja puhuttu saamenkieli olivat erilaisia, mutta sen sijaan ymmärsin parhaiten ruijansaamelaisten tarinoita sekä inarinsaamelaisia, eli niitä, jotka ovat olleet eniten suomalaisten kanssa tekemissä. Saamelaiskulttuuri eli Inarin Siidassa ja Kautokeinossa sekä Altassa vahvasti. Kautokeinossa hopeapajasta löysin keskiaikapukuun sopivan keskiaikaisen Maria-korun, mutta pääasiassa korut olivat tehty saamelaiskulttuurin perusteella hääpukuihin ja kansallispukuihin tai tarve-esineistöön. Saamelaiskulttuuri tuntui vielä elävän, kun Kautokeinon kaupassa näki vielä lapinpukuihin pukeutuneita ihmisiä ja jokaisen talon pihassa oli kota.
Lappi oli muuttunut 30 vuodessa yllättävän vähän. Se oli sellainen kuin lapsuudesta muistin, ja sellaisena halusin sen välittyvän omille lapsilleni. Vaikka lapsilla oli välillä kultaa huuhtoessaan Tankavaaralla 30 asteen helle ja Inarin Siidan ulkoilmamuseossa 6 astetta, Kiilopään luontopolulla pitkospuilta tuli paljain jaloin tikkuja, ja huipulta sai pienen raekuuron, niin lapset tykkäsivät. Se synnytti kipinän - etsiä Suomen kansallisia maisemia ja kokea Suomi eri tavalla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
