lauantai 25. syyskuuta 2010

Kohtuutalous

Serge Latouche oli 2007 julkaissut panfletin Jäähyväiset kasvulle. Kasvun palvonnasta ja kasvuriippuvuudesta voi vielä vapautua. Onneksi Kasvu murroksessa -seminaarissa oli myös käytännön esimerkkejä siitä, kuinka eturivin taloustieteilijä Peter Victor oli palkattu laatimaan Kanadaan ohjelmaa, jolla kasvua voi rajoittaa:talousmalleissa on uskallettu jopa ennustaa ongelmia, kuten työttömyyttä ja köyhyyttä, jotka tulee olemaan jatkuvan kasvun negatiiviset puolet, ja joihin valtio joutuu puuttumaan joka tapauksessa. Koska ihmisen jalanjälkeä voi oikeasti pienentää teollisuusmaissa, niin kasvulle on laitettava piste, jotta kaikki 9 miljardia ei seuraa kulutuskasvua lännen perässä.
Kuinka tämä oikeasti tehdään?
USA:n ja Irlannin esimerkin pelottamana pitäisi lopettaa halpa lainotus kulutusta varten, ja elää varojen mukaisesti. Lähituotannollekin saataisiin oma arvo, jos verotettaisiin halpatuontimaista tuotujen tuotteiden "oikea" saaste- ja kuljetusmaksu, ja lähellä asuvien ihmisten sosiaalisuudelle ja auttamisellekin laskettaisiin oikea arvo. Luonnosta otettavia "ilmaisia" hyödykkeitä pitäisi verottaa.

Mikään jatkuvan kasvun malli tai kasvun rajoittamisen malli ei lupaa täystyöllisyyttä, mutta työtä jakamalla ja kulutusta vähentämällä voidaan saada aikaan kansantalouden malli, jossa myös "ei-kaupallinen" arvokas työ, kuten kotityö tai toisten auttaminen olisi arvostettua. Keskustelussa oli kyllä kommentteja downsiftaamisen olevan täysin kannattamatonta, kun valtio ei saisi enää tuloveroa hyvätuloisten ihmisten jakaessa työnsä.
Jäin pohtimaan, että olisihan se ajatuksena hienoa, että vähitellen progressio tekisi tässä mallissa itsensä turhaksi, sillä kenenkään ei tarvitse tehdä työtä niin paljon, että palkasta menisi esimerkiksi 51% veroa. Työn jakamiseen on siis oikeasti olemassa jo on kannuste hyvä- ja keskituloisilla duunareilla, mutta miten se toimii pienempipalkkaisella tai sillä elämäntapaihmisellä, joka ei ole töissä ollenkaan, ja jonka työpanos olisi todella arvokas esimerkiksi hoiva-alalla?

Teitä on yhtä monta kuin toteuttajaakin. Suomessa on helppo luoda mainonnalle rajoituksia, kehittää investointeja ympäristöystävälliseen suuntaan, suojella harvinaisia lajeja ja puhdasta luontoa sekä pyrkiä lähiruoan tuotantoon, kun pinta-alaa on paljon ja ihmisiä vähemmän. Samoin verotuksen uudistaminen on vasta aluillaan. Suomessa voidaan ehkäistä köyhyyttä, kouluttaa ihmisiä ajattelemaan ympäristöystävällisesti ja luoda tasa-arvoa.

Mutta rajoja ei voi sulkea täysin, vaikka kanadalainen Victor oli sitä mieltä, että väestön stabiliteetti helpottaa kansantalouden suunnittelua. Myöskään pääoman liikkeitä ja osakeyhtiölakia ei Suomi yksin voi muuttaa, vaan siihen tarvitaan EU:n ja kansainvälisiä ohjauskeinot ja rajoitukset. Myös ajattelu, että tämä ei ole meidän ongelma, ei onnistu, koska ihmiset liikkuvat: siksi kasvun rajoittaminen, lähiruoan tukeminen sekä ilmaston ja luonnon eteen tehtävä työ on parasta rauhanajattelua ja turvallisuuspolitiikkaa, jotta ihminen pysyisi kotiseudullaan.

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

6+6+6 on uusi, tasa-arvoinen tapa viettää vanhempainvapaa

Vihreä ajatus perhevapaista on myötätuulessa myös Akavassa. Akavan esittämän mallin mukaan kuuden kuukauden äitiysvapaan jälkeen isät voi jäädä kuuden kuukauden vapaille ja viimeinen kuusi kuukautta voisi olla tasa-arvoisemmin jaettavissa. Tämä on tärkeää, jotta isätkin voisivat osallistua pienen lapsen arkeen ja katkaista 40 vuoden työputken aidosti mielekkäällä tavalla puoleksi vuodeksi tai pidemmäksi ajaksi ilman, että tarvitsee keksiä maailmanympäryspurjehduslomia heti alkuun. Nykyinen isyyskuukausi on aikansa elänyt järjestelmä, koska järjestelmä pakottaa irrottautumaan töistä vain kuukaudeksi, mitä on todella vaikea järjestää työpaikoilla, ja lapsen kanssa ei ehdi olla kovin pitkää aikaa.
Äidistä, joka on ollut myös hoitovapailla, tämä kuullostaa ensin epäreilulta: miksi äidin pitäisi luopua imetyksestä jo viisikuukautisena ja isä saisi nähdä vauvan ekat pinsettiotteet, ryömimiset, konttaukset ja ehkä jopa ensiaskeleet? Samoin muiden sisarusten riemu ja käynnit lasten perhekerhoissa suloisen vauvan kanssa (tai sitten parkuvan) jää isän iloksi, samoin kurahaalarivertailut, hiekkalaatikkoelämä tai liukurikausi. Äitiyskautta pitäisi kyllä pidentää, ja sen jälkeen isälle voisi antaa pidemmän ajan.
Lapsille, isälle ja koko perheelle juttu voi olla aidosti kokeilemisen arvoinen: isä voisi välillä jäädä kotiin, ja äiti kävisi puoli vuotta töissä, ja sitten olisi harkinnan paikka, kuka jatkaisi hoitovapaalla. Töistä tullessa lapsen kanssa jaksaa olla eri tavalla, ja lapsi nukkuu vielä paljon päiväunia, ja silloin arvostaa kotitöitä ihan eri tavalla, kun välillä on itse samassa roolissa.

Perhevapaiden jakamisen taustalla saattaa olla tämänpäiväinen OECD:n tutkimus, jonka mukaan naisen kouluttaminen on kannattamampaa kuin miehen. Vertailussa koulutetun naisen työura ja tienestit ovat perhevapaiden ja pidemmän koulutusuran vuoksi lyhempiä. Silti työuria ei voi verrata, sillä kotona tehdylle työlle ei lasketa bruttokansantuotteena mitattavaa arvoa. Samoin hoivatyölle ja opetustyölle ei ole keksitty kunnon mittaria - palkalla kun ei voi kaikkea mitata.
Perhevapaiden jakaminen on silti tasa-arvoinen juttu, ja saattaa pelastaa monta avioliittoa: kotitöiden jakaminen ja muuttuneet roolit sekä arjen erilaiset kokemukset pienten lasten taloudessa voivat muuttua, jos naiset antavat miehille mahdollisuuden jäädä joskus kotiin hoitamaan lasta ja lajittelemaan lapsen vaatteet pyykin jälkeen vaatekaappiin sekä kokeilemaan, koska miten oikeaoppisesti valmistetaan lapsen sose.

maanantai 6. syyskuuta 2010

syksyn aloitusta...

Lasten pitkien entero- ja adenovirusten jälkeen pääsee nauttimaan syksystä. Metsästä mökiltä, saaresta ja lähimetsästä löytyy tuttujen kanttarellien ja torvisienten lisäksi herkkutatteja, ja nyt on kokeiltu sienikuivuria.
Eilinen ilta kuunneltiin tytön haitaribussi-nokkahuilua, kun ope oli antanut sen soittokoeläksyksi, tosin mielummin tyttö olisi sen soittanut okariinalla (keskiaikaisella unkarilaisella savisoittimella, jota tyttö harjoitteli keskiaikapäivillä). Tyttöjen piano ja kannelkin on alkanut taas näkyä.
Odotan, koska pojan musiikkiterapiasta tulee ilmoitus, että nyt olisi aika hankkia kunnon rummut: vaihtoehtoina oli piano ja kitara vanhempien toivomuksesta, mutta rummut kiinnostaa enemmän.
Syksy on saapunut taas perheen aikatauluineen, läksyineen, harrastuksineen ja tuonut mukanaan oppimisen iloa. Jokaisesta päivästä ei ihan löydy kultareunusta, mutta ei sitä arjen harmauttakaan, sillä joka päivä on erilainen ja arvokas.